maanantai 25. kesäkuuta 2012

Leenu


Leo


Liinu


Tiinu


Tino

Pennut 7 viikon ikäisinä. Kohta on lähdön hetki, enää viikon saamme nauttia ja katsella kunpienet riiviöit temmeltävät meillä. Sitten onkin aika lähteä kohti uusia koteja ja perheitä :)

maanantai 11. kesäkuuta 2012

maanantai 4. kesäkuuta 2012

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Tiinu

Leenu

Leo

Liinu

Tino
Pennut 3 viikkoisina.
Nyt alkaa vauhtia, melskettä ja ääntä pennuissa riittämään. Osa pennuista kävi jo tutustumassa ensimmäistä kertaa ulkoilmaan, kesäpäivän raikauteen ja ruohon tuoksuun, siinähän ihmettelemistä riitti :D

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Leo
Tino
Tiinu
Liinu
Leenu
Pennut kahden viikon ikäisinä
Nyt on alaettu jo hieman murista ja kävelläkkin hetken verran. Vähitellen on silmä auenneet ja kiinnostusta ympärillä pyörivään maailmaan riittää.

tiistai 15. toukokuuta 2012


10 päivän ikään mennessä pennut ovat oppineet pitämään jos jonkinlaisia ääniä (kuulostavat enemmän kissan kuin koiran pennuilta kurinoineen). Ja ahkerasti on muistettu olla "ruoka-aikaan pöydän ääressa".

perjantai 11. toukokuuta 2012